Muoviton maaliskuu

Maaliskuun alussa Ruokamysteerit-blogin tekijät haastoivat itsensä sekä muut tarkkailemaan omia kulutustottumuksiaan muovin käyttöön liittyen ja herättelivät ihmisiä vähentämään sitä ensin tämän kuukauden ajan ja sitten pidempään. Itse tartuin myös haasteeseen ja jo ensimmäisellä kauppareissulla järkytyin, koska lähes kaikessa on muovia enemmän tai vähemmän! Esimerkiksi kiiwit oli pakattu muoviselle alustalle ja sen lisäksi alusta kiiweineen oli pakattu muoviseen pussiin, mitä tuhlausta.

Olen aina pyrkinyt ostamaan mahdollisimman tuoretta ruokaa, lähellä tuotettua ja luomua. Smoothiet voin ostaa mielummin lasipurkeissa kuin muovisissa tai pahvisissa pakkauksissa, hedelmät irtona, karkit irtona. Tietystikään se ei ole aina mahdollista, mutta muovia ostaessani pyrin kierrättämään sen mahdollisimman hyvin ja luontoa kunnioittaen. Ja mikä parasta, mielestäni yleensä irtona ostettu ruoka maistuu huomattavasti paremmalta kuin valmiiksi pakattu.

Usein ongelmana on se, etteivät ihmiset kiinnitä huomiota arkisiin, juuri niihin kaikista tärkeimpiin, asioihin. Muovijätteenkin vähentämiseen on monta hyvää tapaa. Kun kauppareissulle varaa hieman enemmän aikaa, voi käyttää enemmän aikaa valintojen tekemiseen; ostanko kotimaista, vähän kalliimpaa luomupinaattia yhteen muovipakettiin pakattuna vai ulkomaalaista muovialustalle pakattua ja muovikääreeseen pakattua hieman halvempaa pinaattia? Itse valitsisin ensimmäisen. Jatkossa tulen varmasti kiinnittämään omiin valintoihini huomiota vielä entistäkin enemmän.

Tässä muutama helppo vinkki, jolla voit itse vähentää muovin kulutusta ja säästää luontoa:

1. Ota ostoksille mukaan aina oma kangaskassi, osta hedelmät irtomyynnistä – älä muoviin pakatuissa rasioissa, laita hedelmät ja vihannekset muovipussin sijasta kestopussiin

2. Vältä keinokuituisten vaatteiden ostamista ja suosi luonnonmateriaaleja, kuten puuvillaa tai pellavaa. Tiesitko, että tekokuiduista, kuten esimerkiksi polyesterista ja elastaanista irtoaa pesussa mikromuoveja, jotka ajautuvat vesistöihin?

3. Suosi sellaisia pesuaineita ja sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, joissa ei käytetä mikromuoveja

4. Pidä mukanasi vesipullo jota voit tarvittaessa täyttää, älä osta joka kerta uutta

Sininen tulevaisuus ajaa muoviveroa jo tulevassa budjettiriihessä. Puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan muovivero alkaisi ohjaamaan kulutusta kohti kotimaisia, biopohjaisia ratkaisuja ja tukisi sitä kautta myös kotimaista biotaloutta. Tuki verolle tuntuu olevan laajaa niin kansalaisten kuin hallituskumppaneidenkin keskuudessa. Seurataan mihin asia etenee.

Kun mietimme niitä Balin vesistöjen tuntumassa asuvia ja eläviä ihmisiä, jotka kirjaimellisesti kahlaavat muovissa, jokainen voi miettiä, miltä siellä tuntuisi asua. Ne asiat, jotka vaikuttavat maailman toisella puolella, vaikuttavat myös meillä täällä Suomessa. Jokainen valinta on merkityksellinen.

Mukavaa viikkoa!

Mitä mieltä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *