• Muoviton maaliskuu

    Maaliskuun alussa Ruokamysteerit-blogin tekijät haastoivat itsensä sekä muut tarkkailemaan omia kulutustottumuksiaan muovin käyttöön liittyen ja herättelivät ihmisiä vähentämään sitä ensin tämän kuukauden ajan ja sitten pidempään. Itse tartuin myös haasteeseen ja jo ensimmäisellä kauppareissulla järkytyin, koska lähes kaikessa on muovia enemmän tai vähemmän! Esimerkiksi kiiwit oli pakattu muoviselle alustalle ja sen lisäksi alusta kiiweineen oli pakattu muoviseen pussiin, mitä tuhlausta. Olen aina pyrkinyt ostamaan mahdollisimman tuoretta ruokaa, lähellä tuotettua ja luomua. Smoothiet voin ostaa mielummin lasipurkeissa kuin muovisissa tai pahvisissa pakkauksissa, hedelmät irtona, karkit irtona. Tietystikään se ei ole aina mahdollista, mutta muovia ostaessani pyrin kierrättämään sen mahdollisimman hyvin ja luontoa kunnioittaen. Ja mikä parasta, mielestäni yleensä irtona ostettu ruoka…

  • Viikko naisille

    Tällä viikolla vietetään Naistenviikkoa. Tiesitkö, että naiset ovat maailman alikäytetyin voimavara? Amnestyn Suomen osasto sekä Ensi -ja turvakotien liitto perustivat kampanjan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kampanjallaan he haluavat näyttää millainen tulevaisuus on mahdollinen, kun sinnikästä ja vaikuttavaa työtä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan jatketaan. Tuloksena edessämme siintää tulevaisuus, jossa yksikään nainen ei kuole perhesuhdeväkivallan seurauksena, eikä joudu raiskatuksi, tulevaisuuden, jossa seksuaalinen häirintä on jäänyt historiaan ja turvakoteja on olemassa riittävästi. Tavoitteeseen pääseminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan se vaatii päättäjien ja kansalaisten aktiivisuutta sekä oma-aloitteisuutta. Jokaisen tulisi sisäistää henkisen sekä fyysisen väkivallan vakavuus ja ryhtyä toimenpiteisiin sen poistamiseksi. Lähtökohtaisesti lainsäädäntömme tulisi tunnistaa naisiin kohdistuvan väkivallan eriyispiirteet ja suojella väkivallalta parhaalla mahdollisella…

  • Terveiset aamukahvin ääreltä

    Olen niin innoissani! Nimittäin mun uusista nettisivuista, jotka on vihdoin valmiit. Olen kirjoittanut blogia pariin otteeseen aiemmin, mutta jotenkin en ole koskaan päässyt kunnolla bloggaamisen makuun. Perfektionistina aikaisempien blogien ulkoasut eivät ole miellyttäneet ja sen vuoksi blogit ovat maatuneet kuin itsestään. Tällä kertaa päätin kuitenkin onnistua, ja sainkin avukseni nuoren yrittäjän, joka perusti minulle kaksi kärpästä yhdellä iskulla: omat nettisivut sekä blogin. Suuri kiitos avusta! Kirjoittaminen on ollut minulle aina luontainen tapa ilmaista itseäni ja se on toiminut keinona ajatusten purkamisessa. Kun päässä pyörii samaan aikaan tuhat asiaa, jotka odottavat vuoroaan to do-listalla, kesken oleva kouluessee tai kolumnin luonnostelu seilaa päässäni, ajatusten kirjoittaminen paperille auttaa niin kokonaisuuksien hahmottamisessa kuin pienten…

  • Pääsykoeuudistus – uhka vai mahdollisuus?

    Viime kuukausina voimakkaasti keskusteluun noussut toisen asteen pääsykoeuudistus jakaa ihmiset karkeasti kahteen kastiin, puolesta ja vastaan. Itse lukeudun jälkimmäisiin. Pääsykoeuudistuksessa on siis kyse keväällä 2018 voimaan astuvasta korkeakoulujen pääsykoejärjestelmän keventämisestä ja tavoitteesta, että tulevaisuudessa ylioppilastodistuksesta tulee pääsykoetta yleisempi valintatapa. Syksyllä 2016 korkeakoulut lupasivat opetus -ja kulttuuriministeriölle, että ne luopuvat pitkää valmentautumista vaativista opiskelijavalinnoista vuoteen 2018 mennessä. Korkeakoulut julkaisivat ensi kevään valintaperusteensa lokakuussa, mutta siltikään ei ole vielä tiedossa, miten uudistukset tulevat näkymään kevään haussa. Ministeriö haluaa, että korkeakoulut alkavat valita opiskelijansa ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella, minkä seurauksena ylioppilaskokeiden tulokset määrittelevät nuorten tulevaisuutta yhä enemmän. Muutosta halutaan, koska nykyinen alakohtainen pääsykoejärjestelmä on korkeakouluille kallis ja hakijoille raskas. Uudistus on seurausta hallituksen leikkauksista,…

  • Tasa-arvo on yhteiskuntamme perusta ja vaiettu tabu

    Valokuvaaja Meeri Koutaniemen ja artisti Paula Vesalan yhteinen tulkinta marimekkonaisesta huoneeni seinällä tuijottaa minua muistutuksena päivittäin naiseudesta ja ihmisyydestä. Tulkinta ilmentää rohkeutta olla omanlainen; yhdenvertaisuutta, ystävyyttä ja vapautta kulkea omia polkujaan. Rohkeutta olla omanlainen tarkoittaa minulle ihmisen oikeutta ja vapautta olla oma itsensä, olla oikeutettu toteuttamaan itseään sukupuolesta, varallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta, ihon väristä tai uskonnosta riippumatta. Rohkeutta on antaa oman persoonan valloittaa toistenkin sisimmät – vahvalla itsevarmuudella ja omalla ihmisyydellä. Kun puhutaan tasa-arvosta ja – useimmiten naisiin – kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä, ei tarkoitus ole syyttää miehiä tai heidän käytöstään tai sulloa heitä maan rakoon. Kyseessä on halu parantaa sukupuolten välistä tasa-arvoa, eikä etsiä syyllisiä yhteiskuntamme vinoutuneille oletuksille. Tarkoituksena ei myöskään ole luoda sellaista käsitystä,…